Maailman suuri karuselli

 Ahdistaa taas kaikki, tuntuu että jokainen päivä on taistelua oman mielen kanssa.. Jokainen päivä on ahdistava uusineen vaikeuksineen.. Tuntuu että ihan sama mitä yritän, ei se riitä. 😪 Ahdistus hiipii taas iltaa kohden suuremmaksi ja suuremmaksi.. En enään tiedä onko henkinen vai fyysinen väkivalta pahempaa, molempiin on niin turtunut vaikka tiedän ettei saisi.. Tiedän ettei kukaan saisi kohdella minua näin, mutta samaan aikaan päässä pyörii ajatus että ihan sama, kuka vaan saa satuttaa 😢 Olen väsynyt, olen ahdistunut.. Ahdistaa olla heikko, ja myöntää että voimat alkavat olla vähissä.. tai en tiedä onko näin, mutta tuntuu ettei oikein mihinkään pysty rauhoittumaan..

 Teksti päiväkirjasta 17.3.2026 Äänet te huudatte taas minulle, käskette minun tehdä asioita joita en järjellä haluaisi mutta olette välillä niin vahvoja etten pysty muuhun. Olette niin voimakkaita etten tiedä mikä on järkeäni ja mikä teidän sanomaa, mitä te haluatte? Saatte minut ajattelemaan ajavani rekan alle tai lähtemään järven jäälle ja viiltämään nilkat auki, sellaisia asioita joita en oikeasti haluaisi mutta te käskette." Haluan saada asiat omassa päässäni helpommin käsiteltäviksi, sellaisiksi että opin elämään niiden kanssa ilman jatkuvaa ahdistusta. Mutta nyt tuntuu että pään sisässä on karuselli jonka vauhti vain kiihtyy eikä siinä ole pysäytys nappia ollenkaan.. Nyt on taas tosi paha olla mutten tiedä miksi.. Miksi haluan satuttaa itseäni, miksi ajatukset seilaavat joka suuntaan kahtasataa niin ettei niitä kiinni saa? Haluaisin vain että voisimme olla J:n kanssa ystäviä, tulla hyvin toimeen ilman että aina tulee riitaa jostakin.. Taas syy on minussa, ei hänessä! Haluai...

 Miksi taas tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä päässäni käyn läpi, millainen sekamelska omassa päässä on.. Miksi kukaan ei halua yrittää ymmärtää? Miksi en vain pidä kaikkea omassa päässäni, miksi puhun kun kukaan ei ymmärrä, ketään ei oikeasti kiinnosta.. Miksi aiheutan itselleni pahan olon sillä että yritän puhua? Miksi oman pään ajatusten kanssa pitää käydä järjetöntä taistelua? Olenko kenellekään minkään arvoinen? Tuntuu että kaiken kuuluisi olla hyvin, mutta silti jokin sisällä painaa ja saa ahdistuksen valtaan ja ajatukset sekaisin.. Välillä oli parempia päiviä mutta nyt on taas ollut pari tosi vaikeaa päivää.. Sellaisia päiviä kun on taistellut oikean ja väärän kanssa, olenko tehnyt oikean päätöksen, olisiko minun kuitenkin pitänyt yrittää sillä uhalla etten jaksaisi sitä, miksi olin heikko enkä halunnut enään yrittää, miksi annoin mielelleni periksi.. 

 Olen liian monen elämän omalla pahalla ololla pilannut, miksi minä olen olen ollut taakka ystäville? Miksi minä en vain sinnitellyt ja yrittänyt itsekseni, miksi annoin muiden huolestua omasta voinnistani.. Miksi teen näin silloin kun ajatukset ovat sekaisin, miksi rakastuin vaikka minua varoitellaan? Samaan aikaan sekin tuntuu väärältä kun on kuullut kaikenlaista, kun muut yrittävät mustamaalata toista, mutta silti haluan tehdä niinkuin järki sanoo että on oikein! Toisaalta pelottaa suunnattomasti, toisaalta ahdistaa se pelko ja epävarmuus.. Koska tapahtuu jotain, koska tekee jotain väkisin? Onko oikein rakastaa ihmistä jonka kanssa on hyvä olla? Taistelen nykyään päivittäin oman pääni sisällä näiden kanssa, on hetkiä kun haluaisi vain kadottaa kaiken mutta sitten on taas hetkiä kun tietää että kaikki on nyt hyvin. Syyllisyys siitä etten kuuntele kun mua varoitellaan, ahdistus vahvoista traumoista ja siitä etten tiedä mitä haluan, pelko siitä mitä toinen tekee väkisin tai satutta...

  Yritän miettiä mitä oikeesti haluan, mikä oikeasti on sitä mitä järjellä haluan.. Pää on tosi sekaisin ja ajatukset vain vaeltaa! Toisena hetkenä haluan tätä kaikkea  ja yrittää nauttia hetkessä. Taas on kaikki teot pyörineet tosi kovasti mielessä, enkä siksi ole saanut nukuttua kun ne on ahdistanut että tekeekö toinen toinen kun nukun varsinkin kun on juonut..  Toisaalta mikään ei tunnu miltään, mutta samaan aikaan tunteet on tosi pinnassa ja alkaa ihan oudot asiat itkettää.. ei tarvii ees tietoisesti miettiä mitään kun kyyneleet alkaa valua ja sit heti tulee se ahdistus.. ja sit alkaa se järjetön ahdistus kun tunteet pyörii, ajatukset pyörii ja mikään ei helpota oloa.. Heti tulee tunne että pitää olla vahva, pitää jaksaa hymyillä ei saa itkeä eikä kukaan saa nähdä että on paha olo.. Viikonloppuna aloin yhtäkkiä itkeä, sit tuli se ahdistus että että muut näkee ja sit ei enää saanut rauhoitettua itseään. Välillä sai vedettyä maskin naamalle, mutta sitten taas vaan alkoi...

  Kun ahdistaa niin lujaa että tuntuu kuin keho oli aivan jonkun muun mielen ympäröimänä.. Kun ahdistaa ajatella pelkoa mikä on läsnä jatkuvasti..  Haluaisin osata olla onnellinen,  haluaisin osata nauttia hetkestä mutta nyt se tuntuu niin mahdottomalta. Olen niin rikkinäinen, hauras kuin sadepisara.. Elämä on vienyt suuren askeleen suuntaan jota en tiedä, suuntaan joka haparoiden tulee vastaan. Nyt tuntuu vaikealta, pitkästä aikaa on niin paha olla että ihan itkettää kaikki. Haluaisin vain peittää kaiken pahan olon, haudata sen niin syvälle ettei kukaan näe sitä mutta nyt en jaksa.. Nyt on rikki, ja se varmasti myös näkyy vaikka kuinka yrittäisin peitellä sen kaikilta.. Yritän löytää voimia jaksaa huomiseen, voimia jaksaa taistella oman ahdistuksen kanssa.. Yritän löytyy sen voiman jonka avulla jaksan astua haparoivin askelin eteenpäin - askeleet jotka tuntuvat  ihan super raskailta. Huomenna on taas uusi päivä, jokainen yö ahdistaa ja pelottaa jo valmiiksi ja ihan...