Maailman suuri karuselli

 Kyyneleet valuvat, pitää mennä järven jäälle.. Ahdistus otti taas vallan kun äänet alkoivat huutamaan.. Sekoitan ihmisten elämän, saan muiden päät sekaisin, ei minun tarvitse enään elää, mene kokeilemaan jäätä - mistä se kestää ja mistä ei, pyydä ihmisiltä anteeksi, kerro kuinka tärkeitä ovat, pitää olla vahva, tunteita ei saa näyttää, ei saa myöntää pahaa oloa - tein jo virheen, kirjoita kirjeet valmiiksi, niin voit sanoa että kaikki on valmista.. Kädet tärisee, sydän hakkaa miljoonaa, ahdistaa ja itken.. Koko kroppa yrittää vetää kasaan itsensä, puristan käden nyrkkiin, annan kyynelten valua ja kävelen kohti rantaa..

On pelottavaa miten oma ahdistus voi muuttua niin nopeasti, on pelottavaa miten pitkän hyvän kauden jälkeen voi ihan yhtäkkiä romahtaa eikä sitten enään tunnu millään pääsevän ylös sieltä pohjalta vaikka kuinka yrittää kiivetä.. Tuntuu kuin edessä olisi jyrkkä seinä, jota vasten kiipeäminen olisi mahdotonta! Pääset askeleen tai kaksi ylöspäin mutta niukasti takasin pohjalle.  Miten romahdus voi tulla ilman syytä, miten illat voivat olla vaikeita, miten yöt voivat mennä taas pyöriessä sängyssä kun uni ei tule - tai tulee mutta on taas olen hetken kuluttua hereillä.. Väsymys on kovaa koko ajan, mutta silti uni ei meinaa tulla millään. Olen alkanut taas näkemään painajaisia ihan ihmeellisistä asioista.  Yrittää jaksaa päivän kerrallaan, miettien jo valmiiksi kuinka monta kertaa yöllä käy hereillä.. 

Yritän miettiä mitä oikeesti haluan, mikä oikeasti on sitä mitä järjellä haluan.. Pää on tosi sekaisin ja ajatukset vain vaeltaa! Toisaalta mikään ei tunnu miltään, mutta samaan aikaan tunteet on tosi pinnassa ja alkaa ihan oudot asiat itkettää.. ei tarvii ees tietoisesti miettiä mitään kun kyyneleet alkaa valua ja sit heti tulee se ahdistus - ahdistus mitä en halua, mitä kukaan ei saa nähdä..  Taas on riita, riita ihan kaikesta.. Riita siitä kenen kanssa oon laittanut viestiä, kenen ystävä olen, mitä teen, olenko kipeä tai väsynyt.. En enään jaksa riidellä, en enään halua elää tätä elämää tälläisenä! Haluaisin että toinen hakisi apua, että asiat eivät olisi aina minun syytä, ettei hän syyttäisi minua siitä etten ole vienyt häntä hakemaan apua.. Alkoholia alkoholin perään, riitaa riidan perään - onko tämä elämisen arvoista elämää mulle? En halua muuttaa saman katon alle, pelkään että kun on tarpeeksi päissään käyttää väkivaltaa minua. Pelkään riidellä, kun en tiedä mitä tapahtuu jo...