Maailman suuri karuselli

 Oman pääni vankina oleminen on raskasta. Pää sanoo et olen huono ihminen jos en jaksa ja et ansaitsin kaiken mitä koin vuosien aikana, traumat jota kannan mielessäni ikuisesti.  Traumat jotka pyörivät päässä mahdollisesti useita kymmeniä kertoja päivässä! Jossain vaiheessa päivää se hiipii taas mieleeni. Jos yritän vastustella se vain pahenee. Voisin kuvailla sitä kasettina kuin se olisi levy mikä vain jää pyörimään päähän ja aloittaa alusta eikä lopu.  Miten voin jatkaa elämää, kun sisällä on kaaos joka tuntuu leviävän kohta käsiin.  Haluan unohtaa, haluan vain jatkaa elämää, mut menneisyys pitää liikaa kiinni, ja se saa aikaan sen ahdistuksen ja paniikin ja jopa miettimään itsetuhoisia ajatuksia...  Muistan tarkkoja hetkiä tapahtuneista, muistan ilmeet, muistan eleet, muista jopa sanoja mitä sanoi tehdessään.  Välillä havahdun vain siihen et rupean tekemään jotain mutta yhtäkkiä ajatus ikään kuin pysähtyy ja palaa niihin traumoihin.  Ensimmäisistä ...

 Ei ole hyvä olla, tuntuu että maa vajoaa jalkojen alta, tuntuu ettei millään ole mitään merkitystä.. Kukaan ei kuuntele, kukaan ei usko, olen vain ilmaa ihmisille! Ahdistaa, itkettääkin mutten voi itkeä töissä, pitää mennä järven rantaan kun töistä pääsen.. pitää yrittää purkaa tämä olo jotenkin ulos ennenkuin romahdan ihan totaalisesti tämän ahdistuksen alle.. Yritän olla satuttamatta itseäni vaikka toisaalta tekeekin mieli..  Miksi ajatusten pitää olla niin sekaisin? Miksi ei näy lankakerä päätä? Miksi oman pään ajatusten kanssa pitää käydä järjetöntä taistelua? Olenko kenellekään minkään arvoinen?  Haluan unohtaa asiat, haluan vain jatkaa elämää, mutta menneisyys pitää liikaa kiinni, ja se saa aikaan sen ahdistuksen ja paniikin ja jopa miettimään itsetuhoisia ajatuksia... Se hajottaa ihmissuhteet koska tietyt asiat muistuttavat niin kovasti 😢 Miksi en vain ole kuunnellut kun minua on varoitettu.. tai olen kuunnellut mutta samaan aikaan kun rakastaa niin tuntuu että m...