Kun tulet taas kylään...
Makaan sängyssä, yritän pakottaa itseni pysähtymään. Yritän saada ajatukset pysähtymään. Annan kyynelten virrata.. Ajatukset laukkaavat villihevosen lailla joka suuntaan eikä mistään taas saa kiinni! Miksi? Tuntuu että kaiken kuuluisi olla hyvin, mutta silti jokin sisällä painaa ja saa ahdistuksen valtaan ja ajatukset sekaisin..
Pitäisi osata miettiä järjellä, ja kun pysähdyn ja jään miettimään asioita pystynkin miettimään järjellä mitä haluan.. mutta samaan aikaan mieli yrittää voittaa, pitäisi miellyttää toista, pitäisi vain suostua kaikkeen jottei toiselle tule paha mieli..
Tuntuu vaan että oma pää on sekaisin, ei tiedä mihin pitäisi riittää, riitänkö nyt just ja tälläisenä.. Voiko kukaan hyväksyä mun menneisyyden ja traumat? Oman pääni vankina oleminen on raskasta. Pää sanoo et olen huono ihminen jos en jaksa ja et ansaitsin kaiken mitä koin vuosien aikana, traumat jota kannan mielessäni ikuisesti.
Traumat jotka pyörivät päässä mahdollisesti useita kymmeniä kertoja päivässä! Jossain vaiheessa päivää se hiipii taas mieleeni. Jos yritän vastustella se vain pahenee. Voisin kuvailla sitä kasettina kuin se olisi levy mikä vain jää pyörimään päähän ja aloittaa alusta eikä lopu.
Kommentit
Lähetä kommentti