Mitä toinen ajattelee?

 Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta omassa päässä on valtava paha olo ja ahdistus.. niin paha olla että ihan oksettaa.. Itken niin että se muotoutuu paniikiksi, vedän itseni kippuraan ja tulee tunne että pitää päästä pakoon.. En pääse, pitää haudata se olo.. Toinen pakottaa puhumaan, mutta en saa sanoja ulos.. Miksi? Kyyneleet ovat niin voimakkaat että ei saa puhuttua, hengityskin alkaa salpaantumaan ja haukon henkeä. Pitäisi päästä vaan pakoon tätä oloa.... Jos olisin yksin ottaisin veitsen ja viiltelisin, lähtisin rantaan ja olisin siellä yksin.. En tiedä mitä tapahtuisi, mutta se olisi sen ajan pelko! Muotoutuu riita siitä mitä hymiöitä saa laittaa ja kenelle. Meillä on niin eri näkemys asiasta! Pelkään että kun riidellään tarpeeksi, toinen satuttaa.. Toinen ajattelee ensimmäisenä että petän häntä, mutten ole sellainen.. Kun toinen sanoo että tunnen kyllä nahoissani jos petän, pelottaa vielä enemmän uskooko se sen etten petä. Koko keho tärisee, heti tulee ajatus että eihän kukaan näe, eihän kukaan huomaa.. Pitää vetää maski päälle, kaiken pitää olla hyvin! Mutta kun se ei onnistu, en onnistu estämään kehoa tärisemästä! Olenko taas epäonnistunut, taas toinen näkee minun pahan olon - sen mitä kukaan ei saa nähdä! Itse tiedän että keho vaatii sen tietyn ajan että rauhoittuu, voi mennä puoli tuntia tai voi mennä useita tunteja.. Huomaan että alan itse satuttamaan itseäni, potkin jaloilla itseäni ja painan palovammaa jotta aikaan tulee kipu.. Toisaalta tiedän ettei se hyödytä, mutta se on niin vahvana että pitää olla kipu kun on paha olo! En halua nukkua, pelottaa älyttömästi.. Kun toinen ei ymmärrä miten paha voi olla, miten vahvasti voikaan reagoida kun alkaa ahdistamaan..!